Tipin Tuomio SaTo - SCR 3-2 (2-0)
Tipin Tuomio Sato-SCR 3-2 (2-0)
Heikki: Erittäin vaikea peli Heikille sillä Sato hallitsi ja SCR ei saanut loppua lukuunottamatta laukauksia aikaiseksi. Ekassa maalissa pieni virhe vastustajan häirinnästä johtuen jonka seurauksena kaljakori tippui. Toinen SCR:n maali oli kylmän viileä pilkku jolle Hexa ei voinut mitään. Tuli vastaan hyvin mutta ois voinut ottaa välillä rauhallisemmin pallon haltuun ja avata helpolla kun vastustajan paine oli lähes mitätön.
Rating: 7 1/2
Esa: Tuki hyökkäyksiä ja puolusti erinomaisesti läpi ottelun. Oli mukana muutamassa kauniissa hyökkäyspään kombinaatiossa ja keskittele vaarallisesti vastustajan boksiin. Pystyjuoksujen ajoitukset erinomaisia. Asenne ja joukkuepelaaminen edustaa pelistä toiseen parhautta.
Rating: 8
Sasha: Luunkova toppari luuti vastustajan hyökkääjiltä ajan ja tilan pois eikä suurempia ongelmia ollut ottelun loppua lukuunottamatta. Katkoi ja voitti pääpallot kerta toisensa jälkeen. Oli myös vaarallinen erikoistilanteissa vastustajan maalilla.
Rating: 8 +
Pete: Samaa voisi sanoa Sashan kyttäparista. Hoiti puolustusvelvoitteet erinomaisesti, pysyi rauhallisena eikä joutunut hankaliin tilanteisiin. Pallollisessa pelissä vielä parantamisen varaa.
Rating: 8
Siro: Itseluottamuksen palautuminen näkyy kylmäpäisyytenä ja loistavina peliesityksinä. Puolustaminen, pelin lukeminen ja syöttöpeli toimii. Tärkeä osa joukkueen peliä tällä hetkellä.
Rating: 8 +
Rahko: Keskikentän keskellä pelin sydämessä operoiva pommikone upotti painavan laukauksen vastustajan verkkoon. Maalia edelsi maltilla pelattu syöttöralli jonka Rahkiz päätti tarkkaan laukaukseen. Yhteistyö Kallen kanssa toimi saumattomasti. KK:n prässi vei tilan ja ajan vastustajalta eikä keskeltä päässyt minnekään. Joutui vaihtoon puoliajalla niskavamman johdosta.
Rating: 8 +
Kalle: Fyysinen mutta taitava keskikenttäpelaaja dominoi peliä sekä maassa että ilmassa. Voitti kaksinkamppailut ja piti sen jälkeen pallon joukkueella. Syötteli järkevästi ja suojasi pallo ahtaassa tilassa. Ottelun parhaita pelaajia.
Rating: 9 -
Parkkinen: Karvasi ja juoksi uskollisesti joukkueen eteen. Teki töitä esimerkillisesti hyökkäys -ja puolustussuuntaan. Haastoi vastustajaa ja antoi menetyksen jälkeen painetta. Hienoa joukkuepelaamista. Tilastoi syöttöpisteen Rahkon 2-0 maaliin.
Rating: 8
Pena: Suoraviivainen laituri haastoi ja raastoi läpi ottelun oikealla laidalla. Oli välillä aika yksin laidalla mutta onnistui siitä huolimatta ohittamaan vastustajia. Täytti puolustusvelvoitteet hyvin hyökkäyspeliä unohtamatta. Saisi ottaa keskikentän keskustaa mukaan sommitelmiin enemmän. Tiputti palloa taakse pari kertaa oivallisesti.
Rating: 8
Kusti: Ei päässyt tilastoihin kuin yhden syöttöpisteen verran mutta oli tärkeä osa joukkueen pallollista peliä. Osaa laukoa, syöttää, kuljettaa, suojata ja levittää peliä. Karvasi Martin kanssa ylhäältä jättäen vastustajalle huonot mahdollisuudet rakentaa peliä.
Rating: 8
Martti: Joukkueen kippari pelasi upean pelin ja tilastoi yhden maalin ja syötön. Oli erittäin aktiivinen ja karkasi useaan otteeseen puolustajien pihdeistä. Voitti 99% pääpalloista ja jatkoi niitä eteenpäin upeasti. Taisteli joka tilanteesta ja karvasi vastustajalta tilaa sekä aikaa Kustin avustuksella. Huippupeli!
Rating: 9
Vaihturit..
Max: Rahkon niska meni jumiin ja Max heitettiin sisään puoliajalla. Kusti tippui alemmas kk:lle ja Max nousi piikkiin Maran rinnalle. Taisteli urhoollisesti joka pallosta ja pelasi helppoja syöttöjä omille. Pääsi pariin loistavaan paikkaan ja iskikin aika nopeasti 3-0 niitin vastustajan verkkoon Maran passista.
Rating: 8 +
Syvis: Intoa löytyy ja toi sitä myös kentälle. Aina välillä unohtuu jopa miten pelata muiden pelaajien kanssa mutta Syvis toi energiaa ottelun loppuosiolle. Oli vaarallisesti auki laidalla monessa vastahyökkäyksessä mutta ei saanut toivomiaan palloja juoksuun. Energinen ja lupauksia herättävä esitys vaihdosta!
Rating: 8
Sasha II: Tuli lopussa Martin tilalle. Syöttö ei meinaa lähtee millään lavasta. Yksinyrittelyä, kikkailua ja hautomista. Näytönhalut varmasti kovat mutta ei tällä hetkellä operoi yhteen joukkueen pelisysteemin kanssa. Menetti keskialoituksen sekunti sen jälkeen kun vastustaja oli kaventanut 3-2. Tämän kaltaisiin typeryyksiin ei ole varaa toistamiseen.
Rating: 6
