SaTo - UPK 4-3 (2-2)

SaTon viidennessä sarjapelissä vastaan tuli UPK Uudestakaupungista. Sää suosi tapahtumaa ja paikalla olikin mukavasti myös yleisöä.

 

Ottelu alkoi melko tasaisissa merkeissä, joskin parhaat maalipaikat siunaantuivat kotijoukkueelle. Loistavan debyytin pelannut Kusti tarjoili tyhjää maalia seuratoverilleen jo noin 15 minuutin pelin jälkeen mutta pelivälineen ja pelikengän koordinaatit eivät valitettavasti kohdanneet kolmiulotteisessa avaruudessa. Sato rokotti kuitenkin hetkeä myöhemmin vastahyökkäyksestä, kun Kuusisto lähetti hyvällä pystypallolla Pykärin läpiajoon, joka päättyi välineen suhahtaessa maalin vasempaan poskeen. Valitettavasti osumaa ei hienosta kelistä huolimatta juhlittu ilman paitaa.

 

2-0 Iskettiin vain hetkeä myöhemmin Kustin kulmapotkun löytäessä Sashan hikisen nahkakuulan 16-alueelta. Huipputopparille jo toinen osuma tällä kaudella ja kotijoukkue siirtyi turvallisentuntuiseen johtoon. UPK:lla oli kuitenkin sanansa sanottavana eikä kellossakaan ollut vielä kovinkaan montaa minuuttia. Trilleri etenikin puoliajalle kutkuttavassa 2-2 tasatilanteessa.

 

Erikoistilanteista hengittävä vierasjoukkue napautti ensimmäisen maalinsa kulman jälkitilanteesta, raitapaitojen purun epäonnistuessa. Toinen tehtiin nopeasti annetusta kulmasta, jossa kotijoukkue oli täysin pihalla.

 

Psykologisessa mielessä tauolle mentäessä UPK:lla oli ehkä pieni etulyöntiasema. Sato oli menettänyt hyvän johdon ja pelasi lisäksi vajaalla Peltsi Peltolan torjuttua varma maali kädellään. Viimeisestä joulukortista olikin vierähtänyt melkoinen tovi sillä edellinen on nostettu Jussi Isotalolle kauden 2007 viimeisessä sarjapelissa Turussa (6div. Heitto-SaTo 3-2, Väinö Aaltosen sorakenttä). Peltsin räpyläkäden torjunta nousi lopulta arvoon arvaamattomaan, kun hyvän pelin urakoinut Cisse Kiljunen poimi tilanteesta tuomitun rankkarin ja UPK:lle jäi varmasta maalipaikasta luu käteen.

 

Tällä kertaa Sato janosi kolmea sarjapistettä ukilaisia enemmän. Alivoimalla tehtaillut kaksi maalia oli hyvä näyttö Tovereilta. Itse maalitkin olivat komeita. Ensimmäinen tuli vierasjoukkueen epäonnistuneen purun jälkeen: Kusti kuoletti pomppupallon ja roikutti n.25 metristä yli vastaan tulleen maalivahdin. 4-2 rustattiin melko nopeasti edellisen jälkeen Lahtisen komean yksilösuorituksen päätteeksi. Pitkän pallon itselleen taistellut Teijon Tevez vei hyljekuljetuksella pari pakkia vipuun ja raapaisi pallon vasempaan alakulmaan.

 

UPK sai vielä loppuun hyvän takaa-ajomyllyn ja kavennusmaali iskettiinkin, kun peliä oli vielä reilusti yli vartti pelaamatta. Trillerin juoni oli siis täydellinen ja tapahtumarikkaassa illassa nähtiin vielä mm. toinen punainen kortti vierasjoukkueen nro.7:n menettäessä hermonsa totaalisesti.

 

Saton voitosta on tietenkin kiittäminen koko joukkuetta ja myös hyvin mukana ollutta kotiyleisöä. Jos joillekin erityismaininta pitää antaa, niin ainakin keskikentällä uurastaneille Kallelle ja Salelle voisi Chupa Chupsit ojentaa hyvästä iltapuhteesta. Ja miksei tikkarit ansaitsisi myös vaihdosta lisävirtaa kentälle tuoneet Lahtinen, Madi ja Rahkonen. Arvovaltainen Bahar-raati jakoi pisteensä tällä kertaa Kustille ja Cisselle. Papukaijamerkkien ja erityismainintojen jako ei tästä pelistä ole varmastikaan helppoa, eikä välttämättä tarpeellistakaan, sillä voitto vaati koko joukkueen onnistumista rooleissaan.

 

Ottelun maalipaikat menivät loppulukemien mukaisesti SaTolle. Ehkä parhaita saumoja olivat jo aiemmin mainittujen lisäksi Parkkisen hyvästä riistosta eskaloitunut läpiajo 1. puoliajalla ja Lahtinen-Kusti kaksikon järjestämä maalinedusflipperi pelin viimeisellä vartilla. Kisapallo pelattiin maaliviivalta joidenkin silminnäkijöiden mukaan kädellä, mutta tuomari tulkitsi kyseessä olleen ulokkeen miestissiksi.

 

SaTon nelosdivari jatkuu ensi viikon perjantaina samaan aikaan samassa paikassa, kun kumimatolle vieraaksi saapuu Ponteva Turusta ( Pe 28.05 SaTo - Ponteva / Salo KHT / Klo 19.30 ). Ennen seuraavaa peliä Pontevalla on kuudesta pelistä 2 voittoa (KaaRe, Åifk II) 1 tasapeli (JIK), ja 3 tappiota (VG, TPK II, FC RP).

Viimeksi päivitetty 20.06.2010 15:30
 

Kysely

Kuka saa äänesi?
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu