Haussa vuoden unohtumattomin jalkapallohetki

Salon Tovereiden jalkapallokausi päättyi menestyksekkäästi joukkueen varmistettua sarjakauden päätteeksi nousun nelosdivariin. Kauden päättymistä sarjanousuun juhlistetaan jälleen perinteiseen tapaan Turku-Tukholma välille sijoittuvalla risteilyllä. Perinteiseen tapaan risteilyn yhteydessä palkitaan myös kauden aikana meritoituneita Tovereita edesottamuksistaan monissa eri kategorioissa. Kauden päätöstapahtuman lähestyessä onkin sopiva hetki kääntä kaatse vielä hetkeksi menneeseen kauteen ja muistella pitkälle taipaleelle mahtuneita unohtumattomia hetkiä.

Tällä kertaa asiantuntijapiireissä koostettu esiraati on kaivanut arkistojen kätköistä kahdeksan ehdokasta, joista kansan syvien rivien toivotaan äänestävän kuluneen jalkapallokauden unohtumattomimman jalkapallohetken. Esivalittujen ehdokkaiden lisäksi  muita äänestyskriteerejä ei ole annettu ja jokainen voi itse päättää mitä ja millä perusteella pitää kuluneen jalkapallokauden unohtumattomimpana hetkenä. Äänestyksen voittanutta Toveria tullaan myöhemmin muistamaan asiaankuuluvalla tavalla nousuristeilyllä.

 

"Vuoden unohtumattomin jalkapallohetki"-ehdokkaat 2009:

 

1.) Martin tekemä voittomaali PIF2 vastaan

- Martin kevätkauden päätöspelissä tekemä voittomaali päästi joukkueen ja sen kannattajat piinasta vasta ottelun 90. minuutilla ja samalla SaTon onnistui katkaista jo 2 ottelun pituiseksi venähtänyt tasapeliputki ja ottaa myöhemmin arvokkaaksi osoittautunut lähtöpiste mukaansa syyskautta varten.

 

2.) Suotosen nollaaminen ensimmäistä kertaa SaTon historiassa (Pete, Sasha & Cisse)

- Elettiin päivämäärää 28.5. herran vuonna 2009 kun SaTo pystyi ensimmäistä kerttaa historiansa aikana mikä sitä ennen oli aina epäonnitunut, eli nollamaan RaiTeePeen pahamaineisen maalipyssyn V.Suotosen. Kunnia aiemmassa 3 ottelussa SaToa vastaan 4 maalia  vastaan latoneen Suotosen pysäyttämisestä kuuluu koko joukkueelle, mutta jotta palkinnon jakaminen olisi mielekästä, esiraati nosti esiin keskuspuolustuksen ja maalivahdin roolin tässä historiallisessa saavutuksessa.

 

3.) Esan voittomaali Nauvoa vastaan

- SaTon vierasmatka Turun saaristoon alkoi saamaan samanlaisia piirteitä kuin jääkiekkomaajoukkueemme kohtaamiset rakkaan länsinaapurimme kanssa, kun vierasjoukkueelle tuntematonta kieltä keskenään puhunut kotijoukkue mitätöi SaTon kahden maalin johtoaseman tasoittamalla pelin numeroihin 2-2 vain kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä. Tässä vaiheessa SaTon ilme virheettömällä viheriöllä oli lähellä kaaosta, mutta siitäkin huolimatta täydet sarjapisteet matkasivat takaisin rannikolle Esan 25 metristä ampuman vapaapotkumaalin jälkeen kun pelikellossa oli aikaa jäljellä enää noin 7 minuuttia.

 

4.) Salen 2+1 tehot harjoituspelissä Wilpasta vastaan

- maaliahne keskikentän pelintekijä Sauli "Samba" Suomela tähditti brasilialaismaisilla otteillaan SaTon herkulliseen 5-2 voittoon syyskauden alla pelatussa ottelussa rakasta paikallisvastustajaa Wilpas2 vastaan. Erityisesti Saulin kärsyllä viimeistelemä ylänurkkalaukaus oli silmiä hivelevän yksiläsuorituksen taiturimainen huipennus.

 

5.) Syviksen rangaistuspotkun torjunta LTU2 vastaan

- kauden alla pelattu harjoituspeli LTU2 vastaan ei olisi jättänyt arvovaltaisen esiraadin aivoihin minkäänlaista muistijälkeä jos maalin suulle hätävarana komennettu, normaalisti kenttäpelaajana viihtyvä O.Syvähuoko ei olisi venynyt maagiseen torjuntaan vastustajalle tuomitussa rangaistuspotkussa.

 

6.) Kauden kolmen ensimmäisen pelin siirtäminen hiekalta tekonurmelle

- sarjakauden alla SaTon toimistossa vastapalkattu sihteerikkö joutui vastaamaan kannattajien ja pelaajien hämmästyneisiin soittoihin kun piiri oli julkaissut uunituoreen sarjaohjelman, jonka mukaan Tovereiden oli määrä pelata kauden kolme ensimmäistä peliään Paukkulan hiekkakentällä. SaTon seurajohdon ahkera työskentely kulisseissa toi kuitenkin toivotun lopputuloksen, sillä lopulta kaikki kolme peliä onnistuttiin siirtämään tutulle kotikentälle Salon KHT:lle. Pelätyn aavikkosodan sijaan SaTo saikin pelata kauden avauspelinsä tutulla "lentokentällä" ja siirretystä kolmesta pelistä tuloksena oli 2 voittoa ja 1 tasapeli. Kunnia ottelusiirroista langetetaan Martin ja Oton harteille.

 

7.) Raffen rankkarimaali jäähyväispelissä

- SaTon debyyttikaudesta asti joukkueen puolustuksen kovaotteinen tukijalka ilmoitti kesken kevätkauden muuttavansa uudelle paikkakunnalle ja näin ollen vetäytyvänsä joukkueen vahvudesta. Kannattajien korkealle arvostaman ikitaistelijan jäähyväispeliksi jäi kevään BFB-kohtaaminen ja Raffe pääsikin kruunaamaan hienon SaTo-uransa iskemällä rangaistuspilkulta uransa ensimmäisen ja viimeisen maaliinsa punakeltaisten paidassa.

 

8.) Cissen debyytti kenttäpelaajana

- syyskauden suurinumeroinen 7-3 voitto SaToa keväällä kurittaneesta LTU2:sta tarjosi monia ilon hetkiä katsomoa kansoittaneille katsojille, mutta ottelun ehdoton kohokohta koettiin viimeisen 5 minuutin aikana kun loukkaantumiset pakottivat SaTon juoksuttamaan kentälle normaalisti maalin suulla viihtyvän H.Kiljusen. Keskiverto ruislimppua suuremmat sämpylät kainalossa kentälle rynninyt maalivahti olikin melkoinen näky Saulin xs-kokoa olleessa pelipaidassa. Cissen debyytti kenttäpelaajana huipentui keskialueella suoritettuun vastustajapelaajan screeniin, joka käynnisti ottelun viimeiseksi jääneen ja SaTon illan seitsemänteen maalin johtaneen hyökkäyksen.

 

Kysely

Kuka saa äänesi?
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu