SaTo ryösti pisteet legendaarisen Fokopon kotikentällä!

 

SaTon koripallojoukkue saavutti historiallisen voiton kukistamalla tarunhohtoisen Fokopo III:n vieraissa lukemin 77-96. Ottelu eteni SaTon parin pisteen johdossa aina loppuminuuteille saakka, kunnes Forssalaisten kokeneemman kaartin edustaja M. Molenius napautti kolmosellaan kotijoukkueen pisteen johtoon.

 

 

Vain hetkeä myöhemmin yhdeksi SaTon johtohahmoista noussut P.Niittymäki tasoitti pelin vapaaheittoviivalta ja taisto eteni jatkoajalle lukemissa 77-77. Nelosdivarin voittamattomana armadana ja mm. Toverileirissä suuresti arvostettuna vanhojen liiga- yms. jyrien joukkueena tunnettu Fokopo oli ehkä psykologisessa etulyöntiasemassa jatkoajalle lähdettäessä. Oma merkityksensä oli myös sillä, että SaTo oli menettäny hienoisen johtonsa juuri ennen pelin loppua. Forssalaisten voittokin oli jo lähellä mutta loppuminuuteilla nähty torjunta, säälimättömään luterilaiseen työmoraaliin perustuva viisikkopuolustus ja kylmät hermot pitivät SaTon mukana pelissä. Pelin kulku oli kuitenkin jo osoittanut, että ottelu oli täysin voitettavissa eikä forssalaisetkaan sentään mitään bernard harriksia olleet.

 

7 pelaajalla matkassa olleen SaTon peli toimi, kuin soittorasian hienomekaniikka parhaimmillaan. Vieterin vetokin riitti sylinterin pyörittämiseen läpi täyden pelin ja kuuman jatkoajan. Jo ennen kuin kello löi 20:45 oli selvää, ettei vierasjoukkue tulisi taistelemaan voitosta jollei seitsikko pääsisi oman suorituskykynsä äärirajoille. Sinne kuitenkin päästiin ja jokainen mukana ollut yksilö onnistui omassa roolissaan 10 pisteen ja yhden jouluoluen arvoisesti.

 

Fokopon tiivis miespuolustus pienellä kotikentällä nakerrettiin pala palalta. Pisteiden valossa suurimpia onnistujia olivat Pete 27 ja Esa 28. Myös Joona ja Janne rankaisivat paikoistaan loistavasti. Yhdeksi pelin ehdottomaksi kohokohdaksi pitääkin nostaa Joonan ottelun momentumin kääntänyt yksilösuoritus: pivot kahden puolustajan välistä ja pallo seläntakaa herkemmän käden kautta pussiin. Toimivaa heittopeliä ja vahvoja ajoja tuki korin alla likaista työtä tehnyt SaTon haalariosasto, Juha, Hane K. & Niko#9, joka raapi levypalloja ja irtopisteitä.

 

Täysillä joukkuevirheillä alkanut ja SaTon kannalta tarunhohtoiseksi osoittautunut jatkoaika nytkähti käyntiin Tovereiden 7 pisteen irtiotolla. Jo virheongelmienkin partaalla käynyt Anttonen nakutti ensin kolkin ja heti perään hypärin lempipaikaltaan, 3 sekunnin alueen vasemmalta laidalta. Fokopo luotti heittopeliinsä mutta epäonnistui ajautuessaan ehkä hieman liian vaikeisiin heittoihin SaTon ahdistellessa herkeämättä. Levypallojen jäädessä punapaitaisille, oli Fokopo vaikeuksissa. Niittarin voitonkiilto silmissä sisään runnomat seuraavat korit ja koko joukkueen hurmoksellinen peli siivittivät SaTon jatkoajalla häkellyttävään ja jopa verrattain tylyyn 0-19 voittoon. Rehdin ja hyvätasoisen nelosdivariväännön lopputulos siis Juhan kolkin päätteeksi jouluisesti 77-96. 22.12.09, Kiitos.

Katso Ottelun tilastot

SaTon kokoonpano: Esa, Pete, Janne, Joona, Juha, Hane K. ja Niko#9.

 

Pukukopista kuultua: ” Juhani Tammisen teema tähän peliin olisi The Big Steal. Täällä on helvetin vaikea voittaa."

Viimeksi päivitetty 01.02.2010 23:44
 

Kysely

Kuka saa äänesi?
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu