|
SaTon koripallojoukkueen siemen istutettiin vuosituhannen vaihteen epävarmoina vuosina, joka sunnuntaisissa, lasten koreihin pelatuissa, "Show time" -peleissä. Legendaaristen ja kovaotteisten pelien lomassa Tupurin koulun parketilla haaveiltiin omista salivuoroista ja divarijoukkueesta. Koripalloilun voidaankin sanoa olevan laji, josta kaikki alkoi. SaTo debytoi Läntisen alueen Vitosdivarissa kaudella 03/04.  Edellinen kausi 07/08 osoittautui SaTolle seikkailuntäyteiseksi tutkimusmatkaksi, jolla vaaroilta ja vaikeuksilta ei vältytty. Monta kokemusta rikkaampana, karikoista huolimatta köli ehjänä ja housut kuivina, Toverilaivue rantautui sarjan 8. sijalle. Edellinen kausi 06/07 päättyi samaisen V divisioonan 5. sijaan. Kauteen 08/09 joukkue lähti uudella ilmeellä ja kausi päättyikin komeasti sarjanousuun. Kaudella 09/10 SaTo pelaa siis nelosdivarissa.
Juha Toivonen C 188cm/110kg Entisen valmentajan analyysi: Edustaa SaTon raskasta kalustoa. Entisenä kilpavoimistelijana omaa kuitenkin poikkeuksellisen elastisuuden, mikä mahdollistaa ison miehen liikkua keveästi, kuin metsäkauris. Juha "Toikka" Toivonen on paitsi erihyvä saunailtapelaaja, myös Bounce- liikkeestään tunnettu väkivahva korinaluspumppu, jonka jalka nousee oven yläkarmiin ja käsi levyn alakarmiin. Esa Anttonen G 180cm/87kg MVP: 05, 06, 07 Niko Alho-palkinto: 06 Entisen valmentajan analyysi: Joukkueen ehdoton selkäranka: Jo monena vuotena SaTossa on nojattu siihen, että Esa lähtee kuskiksi vieraspeleihin. GPS:llä varustetun saksalaisautonsa lisäksi tunnetaan vasemmasta kädestään, jolla on kaudesta toiseen nakutettu ehkäpä joukkueen korkeinta pistekeskiarvoa. Petri Niittymäki G 185cm/95kg Niko Alho-palkinto: 08 Entisen valmentajan analyysi: On yksi joukkueen ehdoton tähtipelaaja, joka ei päästä itseään helpolla. Otteluihin aina hyvin valmistautuneena saapuva Niittymäki vannoo vahvasti SaTon punakeltaisiin väreihin ja onkin usein yksi voittojen arkkitehdeistä. Rummuttavien munuaistensa kannustamana kyvykäs poikkeuksellisiin yksilösuorituksiin. F 181cm/73kg Talikon lisäksi Yrttiahon käsiä tottelee erinomaisesti myös pallo. Raameihinsa nähden rautaisen fysiikan tallihommissa hankkinut Petteri on joukkueen ainut alle 80 kiloinen, ja samalla ainut ulkomaalaistaustainen jäsen. Monipuolinen Yrttiaho on ehdottomasti parhaimmillaan heti alkuillasta, saunanraikkaana. Martti Pykäri C 187,5cm/85kg Niko Alho-palkinto: 05 Entisen valmentajan analyysi: Kaukaa pohjoisesta aina silloin tällöin apupojan kakkosmiehen tuuraajaksi saapuva Pykäri on parhaimmillaan pikeepaidassa. Taitojen puutetta ylimääräisellä vääntämisellä kompensoivan keskushyökkääjän vahvuuksia ovat ne osaalueet, joihin vastustajien kiinnostus ei riitä, eli pelillilisesti merkityksettömät irto- ja levypallot. Sauli Suomela F 183cm/84kg Entisen valmentajan analyysi: Raivokkaasta yrittämisestä ja suuresta voittamisen halustaan tunnettu atleetti. Aina valmis uhrautumaan SaTon nimissä, minkä seurauksena Sale onkin profiloitunut saunailtojen selänpesijäksi. Myös ratkaisuheittoihin kykenevä Suomela on kovinta valuuttaa järjettömänä prässääjänä ja esatikkasmaisena kuumottavana miesvartioijana. Lauri Lindholm G-F 185cm/105kg Entisen valmentajan analyysi: SaTon harvoja koripalloakateemisen kasvatuksen saaneita, joka jakaakin lajin teoriatietoutta laiskanläksynä seuratovereilleen. Kenttää hyvin lukeva pelinrakentaja pystyy onnistuessaan rankomaan vastustajan puolustuksen magicjohnsonmaisilla namupasseillaan. G-F 170cm/80kg Entisen valmentajan analyysi: "Kissavartalo" valittiin vuoden (ainoaksi) tulokkaaksi kaudella 07-08, jolloin mies hyppäsi sujuvasti kesken kauden SaTon liikkuvaan junaan. Vaikka hiustyyli viittaakin salibandytaustaan on Janne, mitä kokenein koripalloihminen. Parhaimmillaan viivan takana tarkka-ampujan roolissa, mistä pudotteleekin hyvällä prosentilla.  G 184cm/89kg Sateentekijä: 08 G 18xcm/8xkg Entisen valmentajan analyysi:  G 18xcm/7xkg Entisen valmentajan analyysi: Paremmin nimellä El Pistolero, "The Phantom Gunslinger" tunnettu veljessarjan versio 1.3 toi sovellukseen merkittäviä parannuksia niin ominaisuuksiin kuin myös käytettävyyteen. Kaikesta huolimatta kyseessä on edelleen beta-versio, jossa syntaksi on puutteellinen ja BIOSin (Basic Input-Output System) asetuksissa säätämisen varaa.  G 182cm/89kg Entisen valmentajan analyysi: G-F 193cm/85kg Lampaanhermoinen ja sulavaliikkeinen kolmoslinko. Ulottuvana ja teknisesti kyvykkäänä pelaajana erittäin suuri apu joukkueelle kaikkialla, muuallakin kuin aloitusheitossa. Olkapäävaivat päättivät vanhemman Rauniomaan pelit kaudelle 07-08, ainakin toistaiseksi... C-F 194cm/88kg F 180cm/75kg Entisen valmentajan analyysi: SaTon 2009-2010 treenivuorot : Maanantai: klo 20:00 - 21:15 Lukio Torstai: klo 19:30 - 21:00 Muurlan koulu perjantai: klo 20:00 - 21:00 Pertteli Inkereen koulu
|