SaTo vs. FC Vehmaa 3-0 (1-0)

Kuuman ja kostean kesätauon jälkeen SaTon punakone palasi takaisin sorvin ääreen, jälleen sarjaporrasta korkeammalla sillä menestyksekäs kevätkausi oli poikinut joukkueelle nousun 5. divisioonan ylälohkoon. Syyskauden avausotteluun isäntäjoukkue sai mustapaitaisia vieraita aina eksoottisesta Vehmaasta asti. Vierasjoukkueen saapumista tosin saatiin odottaa aivan h-hetkeen asti ja jopa ylikin, mutta maksaneen suuryleisön helpotukseksi ottelu saatettiin kuitenkin pelata joskin aikataulusta muutamia minuutteja perässä ja vierasjoukkue FC Vehmaa joutui aloittamaan ottelun kaksi pelaajaa vajaalukuisena.

Paria päivää aikaisemmin käyty harjoituspeli SaTo-LoPS ei lupaillut sarja-aloituksen kannalta hyvää, sillä kutosdivarissa pelaava sparrausvastustaja vei seisovilla jaloilla ja ilman asennetta ollutta kotijoukkuetta köli alta rumin 1-2 lukemin. Vanhan sanonnan mukaisesti pieleen mennyt kenraaliharjoitus lupasi kuitenkin hyvää ensi-iltaa, sillä itse pääkoitoksessa SaTo otti pelin hallinnan heti itselleen. Asiaan luonnollisesti vaikutti vastustajan peräti kahden miehen vajaus vaikka se saikin täydennystä ottelun tuoksinassa. Ilman vastustajan valitettavaa vajaalukuisuutta puitteet hienolle jalkapallotapahtumalle olisivat olleet mitä otollisimmat; Suomen suvi helli molempia joukkueita sekä runsaslukuisesti Jussi Isotalon paluuta pelikentille todistamaan saapuneita katsojia.

Pelillisestä hallinnasta huolimatta SaTollakin oli omat vaikeutensa, sillä tosiasiassa se pelasi itselleen täysin vieraalla nurmikentällä vaikka ottelu Salossa pelattiinkin - Tovereiden kotikenttänä tunnettu lentokenttä kun oli varattu paikallisen lentopalloturnauksen takia. Itse asiassa Vehmaata vastaan pelattu ottelu oli vasta toinen nurmipeli koko SaTon historiassa. Näistäkin kahdesta tapauksessa Piikkiön sahara oli tunnistettavissa nurmikentäksi ainoastaan papereista.

Poikkeuksellisesti koko miehistän voimin liikenteessä ollut SaTo loi jo ottelun alkuhetkillä kaksi loistavaa maalipaikkaa kärjessä viilettäneelle Pykärille, mutta suotosmaiset tsippiyritykset läpiajon puolikkaista päätyivät kumpikin maalin ylitse. Vapauttava ja odotettu avausmaali näki päivänvalon ottelun 18. minuutilla kun yleisön suursuosikki Sauli 1+0 Suomela pääsi liipaisemaan maalinedustapallon verkkoon. Suomela oli hetkeä myöhemmin päästä tuikkaamaan itselleen uuden lempinimen 2+0 mutta tällä kertaa laukaus kilpistyi maaliviivalla mustapaitojen lihamuuriin. Ensimmäisellä 45 minuuttisella myös Anttosella ja Kulmalalla oli mieheen parikin paikkaa kaunistelle lukemia, mutta vailla konkreettista lopputulosta. Vehmaa oli ymmärrettävästi hyökkäyssuuntaan melko kesy vaikka yksi maalipaikka sillekin siunaantui SaTon alakerran pahan syöttöharhan päätteeksi. Maalivahti Kiljunen oli kuitenkin mies paikallaan ja tauolle siirryttiin turhankin tiukoissa lukemissa 1-0.

Puoliajalla Don Jääskeläistä penkin päässä tuurannut Tähkäpää aloitti kotijoukkueen vaihtorumban ottamalla maalistaan huumaantuneen Suomelan aurinkokatsomoon ja vaihtamalla tilalle grillissä jo kypsäksi ruskistuneen Yrttiahon, jonka tehtäväksi tuli tukki keskialueen tyhjä tila ja viedä vastustajalta sen vähäisetkin mahdollisuudet vastaiskuihin. Samalla ovenavauksella pikkuvaivoista kärsinyt Markus Metsänoja teki tilaa niin ikään paluun tosipeleihin tehneelle Jani Vuoriselle, joka otti oman paikkansa puolustuksen oikealla laidalla ja V.Tiainen siirtyi laidalta Metsänojan paikalle.

Toisella puoliajalla SaTo lähti hanakasti tappamaan peliä toisen osuman muodossa eikä sitä pitkään tarvinnutkaan odottaa. Seitsemän minuuttia toisen puoliajan alusta oli kulunut kun Pykäri puski Keisari Palokankareen keskityksen komeasti verkon perukoille. Keskitystä edelsi komea punakeltapaitojen seinäsyöttökuvio joka avasi tarvittavan tilan Palokankareen oikealla jalalle. Turvallisen tuntuisessa 2-0 johdossa SaTo kiihdytti vaihtorulettiaan ja kymmenen minuutin sisällä kentälle juoksutettiin peräti kolme uutta pelaajaa; Syvähuoko, Kuusisto ja Tähkäpää. Hetki tästä Matias sai vielä tehdä tilaa Samettilapa Seppälälle. Ottelun odotetuin hetki koettiin viisi minuuttia tästä, ottelun 77. minuutilla kun yleisön lempilapsi, tuhlaajapoika Jussi Isotalo teki räjähtävän paluunsa pelikentille ja millä paikalla: itse Keisari Palokankare sai tehdä tilaa piilokärjen paikalle Valkoiselle maorille . Normaalisti vasempana laitapuolustajana viihtynyt Isotalo lähettikin nopeasti tulikiven katkuiset terveiset Vehmaan pahaa aavistamattomalle laitapuolustajalle pitkän liukutaklauksen muodossa. Muutama minuutti tästä ja Isotalo väläytteli toista puolistaan; nopea(!) spurtti vastustajan puolustuksen läpi eikä mustapaidoille jäänyt muita mahdollisuuksia kuin repiä Isotalo nurmen pintaan. Tilannetta seuranneesta vapaapotkusta Syvähuokon iso vipuvarsi kampesi pallon voimalla suoraan Naipan juoksulinjalle eikä Teijon Zidanella ollut vaikeuksia sinetöidä ottelun loppunumeroista 3-0. Vaihdosta peliin kirmanneella Kuusistolla oli myös omat paikkansa kaunistella ottelun loppunumeroita, mutta Vehmaan tilapäismaalivahti ja hienoinen onnikin pitivät numerot kolmessa nollassa.

Aivan ottelun loppuhetkillä nähtiin valitettava onnettomuus kun SaTon puolustuksen 100 kiloinen puolustuksen kivijalka Niittymäki tuupertui vaarattoman kamppailutilanteen jälkeen tajuttomana maahan. Onneksi tilanteessa oli mukana onnea, sillä Isolohko onnistui pienen huolto-operaation jälkeen itse hoipertelemaan vaihtoon. Samaisessa tilanteessa vastustajajoukkueen pelaaja, ilmeisesti maalivahti, osoitti henkistä kypsyyttään nauramalla äänekkäästi maahan tuupertuneelle Toverille. Vehmaan kiukutteli sai vielä jatkoa loppuvihellyksen kajahdettua ilmoille kun Vehmaan yksinäinen urho onnistui vielä hankkimaan suunsoitosta saadun varoituksen lisäksi vielä suoran punaisen samasta aiheesta. Lopun pientä välikohtausta huolimatta ottelu käytiin hyvässä hengessä vaikka Vehmaan rajallinen materiaali estikin todellisen voimien mittelön syntymisen. SaTon peli ei ollut kesän jälkeen vielä sellaista joga bonitoa, jota vaativa kotiyleisö on siltä tottunut vaatimaan, mutta siltikään täydet sarjapisteet eivät olleet missään vaiheessa uhattuna. Ottelun tärkein anti oli kuitenkin se, että SaTo sai avattua pistetilinsä uudessa sarjassa ja samalla peliaikaa pystyttiin jakamaan koko laajalle ringille.

SaTon kokoonpano:

Heikki Kiljunen

Esa Anttonen

Markus Metsänoja--> Jani Vuorinen 46

Petri Niittymäki

Ville Tiainen

Juuso Kulmala--> Otto Tähkäpää 66

Sauli Suomela--> Petteri Yrttiaho 46

Kalle Palokankare--> Jussi Isotalo 77

Jani Parkkinen--> Otto Syvähuoko 56

Matias Aaltonen--> Niko Sepäälä 72

Martti Pykäri--> Jarno Kuusisto 62

 

Kysely

PES vs FIFA
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu