0808:sta tuli kuluneeksi pyöreä vuosi!

 

Syksyllä 2009 (19.9) tuli pyöreä vuosi kuluneeksi paikallisjalkapalloilun käännekohdaksi muodostuneesta pelistä Salpa II – SaTo. Häviävän osapuolen huumorintajua koetellut ottelu päättyi SaTon 0-8 voittoon. Ottelun vuosipäivän kunniaksi mehutamme suur-voittoa, ja kierrämme veistä haavassa uudelleenjulkaisemalla pelin tilastoja ja muuta aiheeseen liittyvää hehkutusta.

Ottelun dramaturginen estetiikka oli vertaansa vailla, mikä teki siitä legendan. Pitkän odotuksen jälkeen kahden joukkueen tiet kohtasivat vihdoinkin risteyksessä, josta lopulta jatkoi vain yksi. Kamppailun merkitystä sekä yksilötasolla*, että silloisen sarjataulukon ja paikallisen yöelämän kannalta ei voi liioitella.

Kaudella 2008 peräti 3 salolaista joukkuetta pelasi 5 div. ylälohkossa. Wilpas II ja SaTo olivat vääntäneet peistä keskinäisestä paremmuudestaan jo useampaankin kertaan ja sekä Salpa, että SaTo olivat selättäneet keltamustat omissa jo pelatuissa kohtaamisissaan. Salpa II:n ja SaTon neitsytmatka oli kuitenkin vielä purjehtimatta, mikä kirvoitti paikallisia tori- ja ravintolakeskusteluita entisestään.

6 divarista itsensä Vitosen ylälohkoon kammenneen SaTon kannattajaleirissä koettiin, että joissain muovitimanttikorvakorupiireissä, siihen suhtauduttiin varsin ylimielisesti. Luonnollisesti jännite syntyi erimielisyydestä koskien keskinäistä paremmuutta. Tietysti myös Salpa II:n varsinaisille kasvoille ja äänitorville, pelaajavalmentajille Satta & Leppäniemi, oli muodostunut tietynlaisia käsityksiä ja odotuksia paikallispelin voimasuhteista, ja kamppailihan Salpa vielä tässä vaiheessa kautta noususta Neloseen. Kahden joukkueen vastakkainasettulun aikaa oli siis rivienvälistä eletty pidempäänkin ja kumpikin joukkueista halusi polkea rakkaan vihollisensa syvälle kumirouheen sekaan, hyvistä henkilösuhteista huolimatta.

Ottelua pohjustettiin poikkeuksellisen monisivuisesti myös FF2-keskustelupalstalla, josta seuraava on poimittu:


....

B87202 18.09.08

Huomenna sitten Salon toinen derby: Salpa2 - Sato

Tunnelmat molemmissa leireissä varmasti odottava, eikä forumeilla paljon ehditä kommentoimaan asiaa. Faktat pöytään. Voitolla Salpa2 taistelee vielä noususta neloseen, häviöllä voidaan unohtaa ne haaveet. Sato taistelee sarjapaikastaan, häviöllä menee tiukille ja voitolla alkaa olemaan kuivilla.

Toivotaan rehtiä matsia ja paljon Salolaista yleisöä.

B87202 18.09.08

Salpa2 lähtee huomenna korjaamaan satoa...

B87202 19.09.08

Kohta räjähtää! Monien odottama ottelu. Itselläni alkaa jo polttelee jaloissa...

PöllöMourinho 19.09.08

Palokankare,Kulmala,Kiljunen,Suomela ainakin poissa...

Toim.huom.Ilmoitus paljastui sittemmin bluffiksi

B87202 19.09.08

kuulin et hokijätkätkin poissa...??

B87202 19.09.08

Itse odotan Parkkisen kohtaamista. Toivottavasti pelaa mun laidalla...

Tbone 19.09.08

Harmittaa kyllä et iso peli ja taas pahoja poissaoloja. Kulmala tosin ei viel ollut 100% varma poissaolosta mut ilmeisesti hän ei kerkee.Ikävä juttu.

....


Tilastot: Salpa II – SaTo 0-8 (0-5)

07
Kulmala
Syvähuoko
10
Pykäri
Palokankare
17 Anttonen
(rp)
30 Pykäri
Palokankare
36 Syvähuoko
Parkkinen
56 Parkkinen
Pykäri
61 Pykäri
Tiainen
80 Pykäri
Parkkinen

Baharit: Suomela ***, Pykäri **, Garmuev *

Varoitukset: SaTo: (K) Garmuev (44), Anttonen (54), Vuorinen (57) Salpa: (P) Eino Matikainen (17)

Salpan kokoonpano (pöytäkirja on hävinnyt joten lista on puutteellinen ja mahdollisesti myös osin virheellinen. Ilmoittakaa huomioistanne ):

Joni Parjanen, Iku Leino, Alban Sadikaj, Teemu Kesänen, Kalle Leppäniemi, Joni Rahkonen**, Eino Matikainen (mv), Joni Satta, Jere Vainionpää, Joonas Määttä, Jesse Ynnilä, Juuso Häggström, Kasper Kavander, Jonne Laakso …

* Yksilötason merkityksestä kertoo paljon ottelussa nähty psykosomaattinen loukkaantuminen.

** Jo tuolloin edukseen esiintynytRahkonen ostettiin sittemmin SaToon kovalla rahalla.

Viimeksi päivitetty ( 28.09.2009 12:59 )
 

Kysely

PES vs FIFA
 

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Kirjaudu